Rentouttaako rentoutuminen?
Teksti: Tiina Isotalo, kuvat: Jaana Kuusela
Olin pitkään siinä uskossa, että rentoutusharjoitukset rentouttavat, tai pahimmillaan eivät toimi. Voi myös turhauttaa, kun yrittää mutta ei onnistu. Joskus auttaa, että ei käske itseään rentoutumaan, vaan antaa kehon vain sulaa paikoilleen. On päiviä, jolloin rentoutuminen on helpompaa ja päiviä kun se on hankalampaa. Pysähtyminen ja tietoinen rentoutuminen vaativat myös opettelua ja säännöllistä harjoittelua. Itseltään paljon vaativat voivat vaatia itseltään lähes täydellistä suoriutumista tälläkin saralla, jolloin rentoutumisesta tulee suorittamista, eli olemisen sijaan siitä tuleekin tekemistä. Pahimmillaan tästä seuraa uusia epäonnistumisen kokemuksia ja yksi stressinlähde lisää.
En ollut kuitenkaan ajatellut, että joskus rentoutuminen voi pahentaa oloa. Nyt kokeneempana tiedän, että joillekin rentoutuminen lisää jännitystä, herättää ahdistusta tai aiheuttaa sekavia olotiloja. Jos osallistuu rummutustapahtumaan, meditaatioon, rentoutus- tai hengitysharjoitukseen, voi joskus kohdata tämän ilmiön itse ja mikäli osallistuu vetäjän ominaisuudessa, saattaa joutua rauhoittelemaan tilannetta. Tai kenties joku tunnistaa itsensä tästä ja saa vastauksen siihen, miksi juuri hän ei osaa rentoutua.
“Rummun ääni rauhoittaa ja rentouttaa”
Rummun ääni rauhoittaa ja rentouttaa. Meditaatio tyhjentää ja tyynnyttää mielen. Keholliset rentoutumisharjoitukset vähentävät lihasjännitystä. Hengitysharjoitukset rauhoittavat ja auttavat pysähtymään tähän hetkeen. Kun hengitys virtaa, virtaavat myös tunteet. Kun keho ja mieli rauhoittuvat, huolemme ja pelkomme eivät katoa mielestä, mutta kehomme ja mielemme on rauhoittuneempi ja valmiimpi kohtaamaan hankalatkin asiat. Yleensä se menee näin, muttei aina.
Rentouttavaksi tarkoitettu rummutus tai kehollinen rentoutusharjoitus voi jäykistää kehon ja jännittää lihakset. Muiden maatessa rentona patjallaan joku voi maata jäykkänä selkä kaarella ja olla pahemmin jännittynyt kuin hammaslääkäripelkoinen hammaslääkärin tuolissa. Kehotus rentoutua voi saada lihakset entistä jännittyneemmiksi. Meditaatio tai hengitysharjoitus, jossa suunnataan huomio kehon tuntemuksiin tai hengittämiseen, voi laukaista ahdistusta tai tehdä olosta sekavan.
“Hoitamattomat traumat voivat vaikuttaa kykyyn rentoutua”
En aio viljellä psykologisia termejä, avata kaikkia syitä ja seurauksia tai sukeltaa syvälle ihmismielen rakenteisiin, mutta yleensä kyse on puutteellisesta perusturvallisuuden tunteesta. Lihasten äkillinen rentoutuminen voi olla uhka kontrollin ja hallinnan menettämisestä. Hengitysharjoitus voi aiheuttaa sellaisia turvallisuuden ja elinvoimaisuuden tunteita, jotka tuntuvat vierailta ja siksi epämukavilta. Vapautunut lihasjännitys tai vapautunut hengitys voivat vapauttaa tunteita ja ajatuksia, joihin ei ole tottunut tai joita ei ole halunnut kokea, sillä lihasjännityksellä ja esimerkiksi epärytmisellä hengityksellä voimme tiedostamattamme pitää tietoisesta mielestä poissa asioita, joita emme halua kohdata.
Samoin hoitamattomat traumat voivat vaikuttaa kykyyn rentoutua. Traumasta kärsivillä on yleensä vaikeuksia huomioida sisäisiä tuntemuksia ja aistimuksia eikä heillä ole halua asettua kehoyhteyteen, mihin rentoutusharjoitukset, hengitysharjoitukset ja meditaatiokin johtavat. Joko yhteyttä kehoon ei löydy (eli harjoitus ei toimi), tai sitten se löytyy ja voimakkaat traumaan liittyvät aistimukset ja tuntemukset nousevat pintaan. Traumatisoituneille tunteiden ja kehollisten tuntemusten kokeminen ei tunnu turvalliselta.
Jos rentoutuminen tuntuu uhkaavalta, voi nousta ärtymystä, kiukkua ja vastustusta rentoutumista (tai rentoutumisharjoituksen vetäjää) kohtaan. Jollekin voi tulla halu paeta paikalta pois joko fyysisesti poistumalla tai poistumalla omissa ajatuksissaan ”turvallisimmille vesille”. Kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että jatkuva ajatusten virta on yksi tapa vältellä kehollisia tuntemuksia ja tunteita? Toiset suojautuvat jännittämällä kehoaan. Joillekin tulee jähmettynyt ja turta olo, mikä saattaa mennä jopa niin pitkälle, että ihminen vaikuttaa lamaantuneelta. Toisilla ahdistus voi nousta sietämättömän pahaksi ja joissakin tapauksissa ihminen voi kokea olonsa sekavaksi ja hajanaiseksi, mikä voi olla pelottavan tuntuinen kokemus.
Mitä asialle voi tehdä? Jos ihminen on jännittynyt, pois tolaltaan, hämmentynyt tai poissaoleva, hänet voi palauttaa takaisin tähän hetkeen ohjaamalla hänet seinän ääreen, pyytää asettamaan kämmenet seinää vasten ja työntämään seinää niin lujaa kuin pystyy. Jos ihminen istuu tuolissa, voi häntä pyytää painamaan jalkapohjia niin kovaa lattiaa vasten kuin jaksaa ja samalla hän voi kämmenillään painaa reisiään, ikään kuin vahvistaen jalkojen painamista lattiaa kohti. Tällainen fyysinen ponnistelu palauttaa ihmisen takaisin tähän hetkeen. Ihmistä voi myös pyytää katselemaan ympärilleen ja tekemään havaintoja kaikesta siitä, mitä hän juuri nyt näkee. Tällainen harjoitus, jossa huomio suunnataan ympäristöön auttaa orientoitumaan nykyhetkeen. Hyvä keino on myös juoda lasillinen kylmää vettä, se rauhoittaa hermostoa.
Ajatusvirran pysäyttäminen, olemiseen pysähtyminen, kehoyhteyteen asettautuminen, rentoutuminen ja irti päästäminen ovat tärkeitä taitoja jokaiselle, mutta mitä enemmän turvattomuutta ihminen kantaa sisällään, sitä varovaisemmin, oloa kuulostellen ja pienin askelin kannattaa rentoutumisen kokemusta lähestyä ja opetella sietämään. Useimmat meistä oppivat rauhoittumisen taidot jo lapsuudessaan ja löytävät vanhemman avustuksella sisäisen kokemuksen turvallisesta olosta, jolloin rentoutuminen ei tunnu uhkaavalta ja vaaralliselta kokemukselta.
Miten sitten toimia, jos kehon tuntemuksiin tai hengitysrytmiin liittyvät havainnot tuntuvat uhkaavilta? Ensinnäkään ei kannata pitää silmiä kiinni harjoitusten aikana. Hengitysharjoituksesta voi alkuun riittää se, että vetää yhden kerran syvään henkeä tai vastaavasti puhaltaa yhden kerran keuhkoista ilmaa ulos, eikä keskity hengitykseen sen enempää. Sen sijaan että keskittyisi kehon tuntemuksiin, voi keskittyä pyörittelemään kiveä tai käpyä käsissään tai tunnustella puun runkoa, kuunnella lehtien havinaa puissa ja haistella kukkia. Meditaation sijaan voi katsella maisemaa, veden liplatusta, pilvien lipumista taivaalla tai nuotiossa rätisevää tulta. Tai voi maata selällään ja asettaa rintakehän päälle hernepussin tai jyvillä täytetyn lämpöhoitotyynyn ja vain olla siinä hetken aikaa.
Jos rentoutumisharjoitukset ahdistavat, kannattaa niitä lähestyä vähin erin. Ota sen verran pieniä askelia, että niiden ottaminen tuntuu hyvältä ja hallitulta. Kun on päivittäin harjoitellut hengitysharjoitusta niin, että vetää henkeä vain tietoisesti kerran sisään tai tietoisesti puhaltaa ulos, on seuraava askel yhdistää nämä kaksi. Kun se alkaa tuntua hyvältä, voi ottaa seuraavan askelen ja tehdä muutaman henkäyksen hengitysharjoituksen. Tai jos haluaa rentouttaa kehoa, kannattaa aloittaa yhdestä lihaksesta ja rentouttaa hetkinen sitä ja jättää harjoitus siihen. Pikkuhiljaa rentoutusharjoitusta voi pidentää ja laajentaa kahteen lihakseen ja kun se ei tunnu pahalta, voi ottaa mukaan kolmannen lihaksen. Usein ihmiset tekevät sen virheen, että ottavat liian isoja askeleita ja liian nopealla tahdilla. Päivittäinen harjoittelu ei tarkoita sitä, että joka päivä otetaan uusi askel, vaan se tarkoittaa sitä, että annetaan kehon ja mielen tottua kunnolla yhteen askeleeseen, ennen kuin otetaan seuraava pieni askel.
Avaudu kehosi sanattomalle tarinalle, kuulet sen hiljaisuudessa.
Lepää itsessäsi, on vain tässä ja nyt.
Hengitä ja vain ole.
Blogitekstin kirjoittaja: Tiina Isotalo