Tietäjättärien kevätretki

Tietäjättärien kevätretki - Pielisen Tietäjäkeskus - 20.3.2022 - Koli

Joskus on vain seurattava energian värähtelyitä

Tiedättehän

Niitä hienojakoisia, ilmassa leijuvia kutsuja

Viestejä jonkin toisen olomuodosta

Lähteestä

Itse tulin keskeneräisenä

Aivan muuta suunnitelleena, 

totaalisesti suunnan kääntäneenä

Kevätpäiväntasauksen kutsu kaikui sointuvana korvaani

Onhan se luontoa, yhdessäoloa,

rauhaa samanmielisten ihmisten kanssa

Miksei, antaa mennä vaan!

Intentioni oli astua omaa polkuani, kuunnella sisintäni

Ja nauttia keväthangista, auringosta, 

Kolin voimahalauksesta

Tänä päivänä ihmiset kaipaavat 

Kaipaavat syvästi Tietämätöntä

Sen voi kohdata missä tahansa

Auki

Ja korvat höröllä

Kuva: Tuuletar

Tietäjättärien Kevätpolku

Aamu. Kirkas, pakkaselta tuoksuva aamu, jollaisena tuntuu hyvältä olla jalkeilla varhain. Päiväkin oli erityinen: kevätpäiväntasaus. Pakkasimme auton ystäväni kanssa retkipäivään valmistautuen, sillä Pielisen Tietäjäkeskus oli kutsunut kevätretkelle Kolin sykähdyttäviin maisemiin, kaikilla herkuilla, jos näin voi sanoa. Ohjelmassa oli nimittäin kotatulistelua, lumikenkäilyretki sekä savusauna avantoineen. Ja tietysti myös toiset osanottajat, joiden kanssa kevään kauneutta ihmetellä. 

Itselleni nämä vuodenkierron neljä kulmakiveä ovat lapsesta saakka tuntuneet merkityksellisiltä - jopa maagisilta. Jollain lailla niitä on aina tullut vietettyä, sillä niiden lähimaille osuu juhlapäiviä sekä loma-aikoja. Aikuisiällä tarkkoja tasaus- sekä seisauspäiviä on saatettu juhlistaa kaveriporukalla, ja joskus kiireisen työelämän keskellä olen vain hiljaa mielessäni pyhittänyt hetken silloiselle vuodenkierron merkkipäivälle. 

Tänä vuonna oli ilo ottaa kevätpäiväntasaus vastaan yhdessä juhlistaen ja tietoisesti ajatuksensa tähän ajankohtaan suunnaten. Henkilökohtaisesti iloitsin eritoten siitä, että sain olla yhdessä toisten kanssa, sillä se ei ole ollut viime vuosina minulle lainkaan itsestäänselvää. Olen kovasti kiitollinen Helena Karhulle sekä Pielisen Tietäjäkeskukselle, jotka tällaisen retken olivat keksineet järjestää! Iso sydän <3!

Minulle tämä retki merkitsi henkisesti suuntautunutta mutta silti vapaamuotoista yhteentulemista ihmisystävien kanssa. Asetimme kodassa tulen äärellä (pullakahvien kera) intentiot eli aikeet tälle tasauspäivälle, ja sen myötä tulevalle keväälle, tuleville ajoille. Kukin osanottaja sai puheenvuorollaan kertoa vapaasti mitä halusi jakaa muiden kanssa liittyen kevätpäiväntasaukseen ja omaan elämäntilanteeseensa. 

Näillä aikeilla ja mietteillä lähdimme Pielisen rannalta Ennallistajan polulle, pienelle lenkille upeiden maisemien halki. Täytyy sanoa, että nämä vaaramaisemat ovat huikeita! Puolivälissä retkeä nautimme lounasta ulkotulilla, ja matkan varrella pysähdyimme myös antamaan hetken aikaamme ja ajatuksiemme voimaa sille pyhyydelle, jota aistimme arkisen olemisemme keskellä.

Helena oppaanamme viritimme tilan, jossa saimme kuunnella itseämme ja omia toiveitamme, ehkä hieman pelkojammekin, sekä muistaa ajan ikuista virtaa, joka Kolin heimoja sekä vaaroja myöten on meihin tähän hetkeen virrannut. Kuka missäkin oman tietoisuutensa kanssa kävikin, niin minulle tämä hetki (ja koko retki) oli kaunis läsnäyttävä hengenveto - hyvin tukevasti maan pinnalla, korpikuusien ympäröimä, linnunlaulun säestämä, keväthankien ja lumikenkien kannattelema, tyytyväisenä hymyilevien siskojen kanssa jaettu rukoushetki. Ajattelin syviä, sanattomia toiveitani, niitä jotka jo tiedän, ja niitä, joista minulla ei ole vielä aavistustakaan.

Rakastan tietämätöntä. Sitä selittämätöntä osaa olemisesta, joka on piilossa mutta silti läsnä erottamattomana osana olemista. Yhtä lailla rakastan katsella ja hengittää näkyvää elämää, kokea miten se ottaa muotonsa meidän valintojemme sekä tahtomme kautta, ja tietysti välillä yllättäenkin tai sattumalta. 

Lumikenkäilyn jälkeen löysimme itsemme (aivan suunnitellusti ;) ) lempeän löylyn hellivästä sylistä, josta sopikin antautua Pielis-emon keväänkirpeään veteen pikavisiitille. Saunaa ja metsää ei turhaan tulkita suomalaisten kirkoiksi. Näistä ikiaikaisista ja elävistä tiloista voi astua askeleen näkymättömään ja niillä on taipumus yhtä lailla kirkastaa vieraansa mieli sekä myös hiljentää se. 

Kevätretkemme Pielisen Tietäjäkeskuksen siivillä sai minut ajattelemaan tietäjyyden merkitystä ja pukemaan sanoiksi näitä tuntojani, sekä lopulta jakamaan tämän blogin kautta ne teidän kanssanne. Minulle tietäjyys on juuri tietämättömän tuntemista - tai sen kanssa läsnä olemista - jonkinlainen paradoksi. Rajojensa yli ulottumista samanaikaisesti tiukasti itsessään pysyen. Tärkeimpiä asioita, joita olen oppinut, on kyky nähdä ilman silmiä - aistia ympäristön värähtelyt sekä myös oma itsensä. Minulle juuri itsetuntemus on avain onnellisuuteen, intuition kuulemiseen, oman polkunsa kulkemiseen - ja sitä taitoa saa varmasti oppia aivan elämänsä loppuun asti!

Kaiken kaikkiaan tämä “Tietäjättärien kevätpolku” oli vastakohtien syleilyä ja niiden rauhallisen rinnakkaiselon seuraamista - niin luonnossa ja ympäristössä kuin oman mielensä valtakunnassa. Aamun pikkupakkanen olikin iltapäivällä jo kesäleutoja tuulahduksia retkeilijöiden kasvoilla. Filosofisia pohdintoja sekä käytännöllisiä aikomuksia liikkeelle laittava tapahtuma. 

Paljon jää vielä avaamatta kaikesta siitä, mitä tuo ihana kevätretki minussa herätti: ajatuksia ja havaintoja luonnonhengistä, tilan antamisesta itselle ja toisille, aikamme erikoisuudesta, valon olemuksesta… Mutta sen on hyvä olla niin - kaikkea ei myöskään tarvitse jakaa, osa asioista on meidän ja sielujemme sekä Luojamme välisiä, ja sellaisina ne täydentävät sitä kuka olemme ja miksi itsemme tunnemme. Kasvakoon kaikki rauhassa ja tavatkaamme taas poluilla, kun sen aika on! 

~Tuuletar~~

Kuva: Tuuletar